Loppuvuoden kiireinen tahti jouluineen ja tuleva vuoden alku kirvoittaa meidän monien mielessä toiveen muutokseen. Mitä muutos sitten kenellekin merkitsee – toisille vielä enemmän aktiviteetteja, kenties lisää työtä, harrastamista, matkailua – toisille se merkitsee lisää rauhoittumista, pysähtymistä. Useimmat meistä kaipaavat jotain – kaipuu syntyy sisäisestä tunteesta, tarpeesta. Ihmiseksi kasvaminen on prosessi, jonka osin saamme valita ja osin se meille annetaan erilaisten asioiden ja ihmisten muodossa. Mutta mikä oikeasti on tärkeää tässä elämässä kenellekin?
Olen tullut omissa pohdinnoissani siihen tulokseen, että se, mikä eniten merkitsee ovat ihmiset.
Tärkeintä elämässä ovat ihmiset. Eilen keskustelin tästä asiasta 24 –vuotiaan tyttäreni kanssa ja hänen mielestään se mikä eniten elämässä merkitsee on rakkaus. Tärkeintä elämässä on rakkaus. Pohdimme onko rakkaus ja ihmiset sama asia. Onhan rakkautta lähimmäistä kohtaan antaa aikaa, kuunnella, auttaa – rakkaus mielletään useimmiten suppeammaksi – lähinnä parisuhderakkaudeksi. Entä rakkaus itseään kohtaan?
Jos elämässä eniten merkitsee rakkaus, merkitseekö silloin eniten kuitenkin rakkaus itseään kohtaan. Rakastan itseäni, jotta voin rakastaa lähimmäisiäni. Kysymys siis kuuluukin: Miten minä voin tänään, elänkö itseni vai muiden näköistä elämää? Olenko toteuttamassa itseni vai muiden näköistä joulua? Osaanko, uskallanko, pystynkö ottamaan tulevana vuotena aikaa niihin asioihin, jotka oikeasti koen tärkeiksi. Uskaltaudunko niihin ratkaisuihin, jotka vievät elämääni oikeaan suuntaan, lähemmäksi itseäni, lähemmäksi sisintäni ja sitä kautta lähemmäksi muita?
Omiin jouluperinteisiini kuuluvat jouluiset elokuvat, joiden kärjessä on Love actually – siinä on mielestäni kuvattu kokonaisuudessaan elämän kirjoa ihmisineen, rakkauksineen, iloineen, suruineen, kaipuineen.
Muutoksesta Kirsi Piha kertoo seuraavasti (Eeva nro 12/2015): Ensin tulee asiasta jokin tunne, intuitio, jota haudon ja järkeilen joskus pitkäänkin. Sitten jokin tilanne saattaa laukaista päätöksen nopeastikin. Parhaat ratkaisut syntyvät tunteen ja järjen liitosta. Pelkästä tunteesta syntyy poukkoilua ja pelkästä järjestä taas tylsä ja ennalta-arvattava elämä.
Ja siitä rakkaudesta… Rakkaudesta lapseen Piha kuvaa mielestäni hienosti samaisessa haastattelussa: Tyttärelleni toivoisin rohkeutta siihen, ettei typistäisi liikaa kuvaa itsestään. Toivoisin myös rohkeutta rakkauteen. Rohkeutta ottaa vastaan rakkautta ja jatkaa omaa matkaa, jos tarpeen. Muutosta ei kannattaisi pelätä, sillä kaikki muuttuu joka tapauksessa, halusi tai ei. Maija-mummini sanoin, antaa tapahtumien tapahtua.
Ethän Sinä typistä kuvaa itsestäsi? Annathan itsellesi luvan kukoistaa ja kasvaa?
Vaikeasta päävammasta toipuva 25 –vuotias Pekka Hyysalo on sanonut elämänsä päämäärästä: Määränpäänäni ei ole enää tulla maailman parhaaksi freeskilaskijaksi vaan niin hyväksi ihmiseksi kuin vain voin tulla.
Hyysalon tarinaan (http://fightback.fi/fi/) kiteytyy kaikkein tärkeimmät : RAKKAUS – IHMISET
Rakkaudella Leena
